Teille me ei jätetä mitään

Luonto on minulle paikka, jossa akkuni latautuvat. Parhaimmillaan katselen Luojani töitä, herkistyn kuuntelemaan ja rauhoitun. Itse olen päässyt näkemään monimuotoisia metsiä, jossa luonto on ollut rikkaimmillaan (200 vuotta vanhoja puita jne). Kokemukset ovat olleet ikimuistoisia, en osaa pukea niitä edes sanoiksi. Nykyisellä asuinpaikallani näitä metsiä ei enää ole. Ne on hakattu, ojitettu, myllätty ja muutettu puupelloiksi. Tänään syntynyt lapsi ei näe eläessään sitä mitä minä olen saanut nähdä ja kokea. Alueella jossa nyt asun on ainoat monimuotoiset kohteet saarissa. Surukseni havaitsin, että myös moottorikelkkailevat ovat löytäneet talvella nämä viimeiset luontokohteet. Kelkkailun lisäksi nämä hurjat "löytöretkeilijät" ovat tehneet omia nuotiopaikkojaan näihin pieniin, ainutlaatuisiin, metsäsaarekkeisiin. Ovat halunneet tehdä nuotionsa vanhojen puiden juureen, vaikka alueella on maanomistajan rakentama nuotiopaikka. Epäilenpä, ettei maanomistaja ole antanut lupaa tulentekoon ympäri saarta. Olen suorastaan masentunut nykyihmisen luontosuhteesta. Osuvimmin sitä kuvaa mielestäni sanat ahne hyväksikäyttäjä.